Odotin, että alkuraskaudestani tulisi yhtä helvettiä. Olihan molemmat siskoni oksentaneet itsensä sairaalakuntoon molempien lastensa kohdalla. Pelkäsin, että kärsisin yhtä pahasta tai pahemmasta pahoinvoinnista. Pahoinvointia ei kuitenkaan koskaan tullut, ellei nyt muutamaa aamupalatonta kävelylenkkiä koiran kanssa oteta huomioon. Pahoinvointi pysyi poissa sillä, että söi säännöllisesti. Tämäkin oli tietysti hyvin hankalaa sillä mikään, ei mikään, ei maistunut. Saatoin voida syödä 4 mandariinia tai 3 banaania putkeen, mutta jos eteeni tuotiin mitä tahansa muuta ruokaa tuli etova olo. Viikolla 14 keksin sitten fetasalaatin jota syön edelleen hyvällä ruokahalulla.
Pahimpia oli ruokien hajut. Munakas tuntui hyvältä ajatukselta siihen asti kunnes haju saavutti nenäni ja jouduin juoksemaan vessaan yökkäilemään. Sama tapahtui kalan ja lihan kanssa. Jopa aina rakastamani makaroonilaatikko jäi syömättä. Tupakan savun haju oli toinen etomisen aiheuttaja. Yksi oksennuskerroista johtuikin siitä että aamulenkillä edelläni kävelä ihminen joka poltti tupakkaa. Jouduin jopa pakottamaan T:n lopettamaan tupakoinnin ja siirtymään sähkötupakkaan. Nykyään tupakan haju ei aiheuta pahaa oloa niin herkästi.
Väsymys oli kammottavaa heti raskauden selvittyä viikolle 12 asti. Nukuin 12 tuntia yössä sekä 1-3 tunnin päiväunia. Tuntui ettei mikään unenmäärä riittänyt. Onneksi muut oireet olivat vähäisiä.
Eka ultra oli 8.10 eli viikolla 12+2. Kätilö kertoi kaiken olevan hyvin ja että tilaa oli liikkua. Siitä olikin hyvä aloittaa toinen kolmannes tässä taipaleessa.
